Kunnanhallitus käsitteli maanantaina suurimmaksi osaksi asioita, joissa kunnanvaltuusto tekee lopullisen päätöksen 7.9. Kunnan keväällä toteuttaman …
Fortumin ja Carunan yhteinen jättiakku, se 51:n varrella oleva valkoinen kontti, vihittiin käyttöön eilen kunnanjohtaja …
Siirtymäaika herkkien alueiden riittämättömien jätevesijärjestelmien uusimiselle päättyi 31.10.2019. Jos järjestelmä on vielä saneeraamatta tai siirtymäajan …
Koulu alkoi jo jonkin aikaa sitten ja oppilaat, opettajat ja vanhemmat alkavat tottua uuteen arkeen. …
Hallituksen syyskauden ensimmäinen kokous järjestettiin maanantaina. Itse kokous oli melko lyhyt ja suurin osa ajasta …
Inkoon kunnan pandemiaryhmä kokoontui koronatilanteen kartoittamiseksi. On tosiasia, että sairaanhoitoalueellamme on todettu jonkin verran koronatartuntoja …
Hallitus on tehnyt periaatepäätökset muun muassa maskisuosituksesta ja etätyöstä. Niistä tiedotettiin keskiviikkona iltapäivällä. Kunnan johto …
Syksyn aikataulut tarjoavat aikaisempaa enemmän suoria yhteyksiä Helsinkiin. Inkoon linja-autoliikenne siirtyy asteittain uusin aikatauluihin torstaista …
Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen vieraili keskiviikkona Inkoossa, jossa hän sai tutustua kunnan vilkkaaseen elinkeinoelämään. …
Kuluva vuosi on suotuisa vuosi espanjansiruetanalle, eli niin sanotulle tappajaetanalle. Espanjansiruetana on vieraslaji, joka voi …