Hallituksen maanantain esityslista oli melko lyhyt. Muutamia työryhmiä lakkautettiin ja muutama edustaja valittiin. Näiden asioiden …
HUSin alueen asukkaat ovat voineet varata Koronabotissa itselleen ajan koronatestiin syyskuun alusta alkaen. Nyt Koronabottiin …
COVID 19 –pandemian edetessä Suomessa kiihtymisvaiheeseen tulee kunnan tiloissa ja toimipisteissä sekä yleisillä paikoilla kuten …
Koronatilanne on huonontunut Suomessa syksyn aikana. Inkoon kunnalle on tärkeää, että kuntalaiset tietävät kehen he …
Peter Bergman, Guy Hagelberg ja Robert Nyman ovat tyytyväisiä Inkoonportin toteutukseen. Maanrakennustöiden valmistuttua urakoitsija Göran …
Inkoon kunta on tänä vuonna myöntänyt kesätyösetelin kunnassa asuville, vuonna 2002, 2003 ja 2003 syntyneille …
Inkoon pandemiaryhmä seuraa jatkuvasti koronatilannetta sekä kansallisesti että alueellisesti. Tällä hetkellä tartuntatilanne on Inkoossa melko …
Olet lämpimästi tervetullut tapaamaan läheistäsi seuraavin ohjein ja säännöin: Ilmoita hoitohenkilökunnalle vierailustasi aina ETUKÄTEEN ja …
Heijastinkausi käynnistetään virallisesti 1.10. kansallisena heijastinpäivänä. Liikenneturvan asiantuntija Laura Loikkasen mukaan lähivaloilla ajavat autoilijat erottavat …
Elämä lähellä puhdasta luontoa ja palveluita houkuttelee. Inkoon Länsikaaren kaikki tontit ovat nyt myyty tai …