Inkoon keskustasta pääsee tänä kesänä julkisilla saaristoon joko veneellä tai bussiilla. Jo viime kesänä etätyöskentely …
Merituulen koulun voittajajoukkue. Kuvassa vasemmalta Selma Spisak, Jasmin Posio ja Sara Tamminen. Jätehuoltoyhtiö Rosk’n Rollin …
Kauppakeskus Strandin vieressä sijaitsevalle ekopisteelle pääsee taas normaalisti. Inkoonrannan rakentamisesta johtuen keräyspisteelle on parin kuukauden …
Inkoon uuden muumiaiheisen keskustaleikkipuiston rakentaminen käynnistyy 17.5.!. Työmaa aidataan rakennustöiden ajaksi. Puisto avataan heinäkuun alkupuolella, …
Olemme suunnittelemassa perhekeskuspalveluja Länsi-Uudellemaalle. Perhekeskuksista saat kaikki lasten ja perheiden hyvinvointia, terveyttä, kasvua ja kehitystä …
Inkoon lapset ovat olleet mukana muokkaamassa leikkipuiston sisältöä. Kuva: Lappset Kunnanvaltuusto hyväksyi maanantaina 110 000 € …
Paalutukset ovat käynnistyneet Inkoorannassa tällä viikolla (18). Paalutukset aloitetaan A-talosta, joka rakennetaan lähemmäs Kauppakeskus Strandia. …
Kunnanvaltuusto hyväksyi Manneralueiden yleiskaavan 15.2.2021. Päätöksestä tehtiin kolme valitusta. Näistä kaksi ovat yksityishenkilöiltä ja kolmas …
Punaisella ja sinisellä merkityt alueet ovat käytössä tänä kesänä. Tekninen toimi on suunnitellut toimenpiteet paikoitusjärjestelyjen …
Kesä lähestyy huimaa vauhtia. Tänä kesänä Inkoon joukkoliikenne tarjoaa entistä paremmat yhteydet sekä idän että …