Ohjeet hoivakodeissa vieraileville
Olet lämpimästi
tervetullut tapaamaan läheistäsi seuraavin ohjein ja säännöin:
Ilmoita
hoitohenkilökunnalle vierailustasi aina ETUKÄTEEN ja sovi tapaamisaika.
Näin varmistamme, että vierailut tapahtuvat vuorotellen ja ruuhkaa ei synny.
Vierailijoita voi olla yhdellä asukkaalla kerrallaan kaksi henkilöä.
Tapaamistapoja on useita:
- Tapaaminen
tapahtuu ikkunan takaa ja voitte keskustella esimerkiksi puhelimen
välityksellä. - Tapaaminen
tapahtuu siten, että asukas on parvekkeella ja läheiset ovat ulkona pihalla. - Hoivakodin
pihalla siten, että vähintään 1 metrin TURVAVÄLI säilyy. Nyt ei saa
halata tai pussata. - Vaahteramäessä ja Kissankulmassa on
mahdollista tavata sisätilassa. Vierailijoita voi tulla maksimissaan 2 kerrallaan. Vierailijoiden on käytettävä
käsihuuhteen lisäksi suunenäsuojusta ja hanskoja koko vierailun ajan.
Hoivayksiköstä annetaan tarvittavat suojaimet, mikäli niitä ei ole mukana. TURVAVÄLI 1-2 m säilytettävä koko vierailun ajan. - Saattohoitotilanteessa
mahdollistamme vierailun läheisesi luona. Tällöin opastamme sinua koko
vierailun ajan.
Näillä
ohjeilla haluamme turvata kaikkien hoivakodin asukkaiden, henkilökunnan ja
sinun turvallisuutesi. Huomioithan, että ohjeiden noudattamatta jättäminen voi
aiheuttaa läheisesi eristämisen toisista asukkaista ja vierailukiellon.
Kiitos yhteistyöstäsi! Ethän vieraile sairaana!