Mies perunakellarissa ja muita kummitustarinoita Inkoosta
Halloweenin kunniaksi tarjoamme kolme karmivaa
kertomusta Inkoon vanhoilta ruukki- ja viljelysmailta.
Sininen Lady
Inkoon tunnetuin
kummitustarina kertoo Fagervikin Sinisestä Ladystä, jonka sanotaan
liikuskelevan vanhan rautaruukin kartanossa vanhanaikaiseen siniseen leninkiin pukeutuneena.
Hän näyttäytyy vain työntekijöille tai vieraille – ei koskaan kartanoa
isännöivän suvun jäsenille, joille hän kantaa kaunaa vielä 200 vuoden jälkeenkin.
Sinisen Ladyn,
eli Johanna Barbara Hisingerin, tarina on surullinen. Hänet kihlattiin
13-vuotiaana Johan Fredrik Aminoffille, josta tuli sittemmin yksi suomenruotsalaisista
kustaviaaneista, jotka olivat erityisen läheisiä Ruotsin kuningas Kustaa
III:lle tai hänen suvulleen. Mutta Johanna ei rakastanut Aminoffia. He menivät
naimisiin Johannan ollessa 17-vuotias, mutta avioero oli pian väistämätön. Suku
ei hyväksynyt eroa ja Johanna muutti Fagervikista häpeän saattelemana Ranskaan.
Johanna Barbara
Hisingerin kuoltua Ranskan Fontainbleussa vuonna 1832 havainnot Fagervikin
Sinisestä Ladystä alkoivat. Ja ne ovat jatkuneet, nykypäiviin saakka. Nykyinen
omistaja Otto von Frenckell ei ole itse koskaan nähnyt Sinistä Ladyä – ehkä
siksi, että hän kuuluu naista parjanneeseen sukuun. von Frenckell on
vannoutunut skeptikko, joka uskoo kaikkeen olevan luonnollinen selitys, mutta hänkin
on kuullut kertomuksia ihmisiltä, jotka vannovat nähneensä kartanossa kalpean
naisen.
Bruksträsketin tummien vesien äärellä ylpeänä kohoavan Fagervikin vanhan kartanon käytävillä vaeltaa rauhaton Sininen Lady. Kuva: Laura Taskinen
– Eräällä täällä
työskennelleellä tytöllä oli hyvin voimakas kokemus 1960-luvulla. Hän oli
kohdannut Sinisen Ladyn portaissa. Tyttö sanoi kummituksen näyttäneen
ystävälliseltä ja kiltiltä ja olleen pukeutunut vanhanaikaisiin sinisiin
vaatteisiin.
Huolimatta kaunasta,
jota hänen sanotaan kantavan sukulaisiaan kohtaan, Sinisen Ladyn kerrotaan olevan
kiltti kummitus. Hän ei näytä pelottavalta, eikä hänellä ole tummia silmänalusia.
Hän ei levitä ympärilleen kuolemaa, vaan liikkuu kartanossa muistuttaen
itsestään; sukulaisesta, jota kukaan ei halunnut nähdä silmissään hänen
eläessään.
Jota kukaan ei
saa tilaisuutta nähdä tuonpuoleisessakaan.
Selittämättömiä kuvioita pellolla
Joidenkin
mielestä kyse on vain taidokkaista kepposista. Toiset väittävät vuorenvarmasti nk. peltokuvioiden,
crop circles, olevan niin vaativia
luomuksia, etteivät ne mitenkään voi olla ihmisen aikaansaamia. Varmaa on
kuitenkin, että havaintojen määrä on kasvanut eksponentiaalisesti 1970-luvulta,
jolloin raportteja merkillisistä geometrisistä kuvioista alkoi ilmaantua.
Internetissä
kiertää kertomus päiväsaikaan puolessa tunnissa ilmestyneestä ympyrästä. Kuvion
havaitsi armeijan helikopteri palatessaan ohi juuri ohittamansa paikan. Toisen
tarinan mukaan pellolla ollut tyttö kuuli äkkiä hirveää meteliä ja havaitsi
eteensä pellolle ilmestyneen ympyrän. Meteli tuhosi tytön kuulon ja hän sai
kroonisen tinnituksen.
Myös Inkoon Degerbyhyn
on ilmestynyt viljapeltokuvioita. Joel Rehnström, Helsingin Lilla Hankenin entinen
rehtori, sanoo nähneensä niitä omin silmin.
– Se oli kamalan
kauan sitten, 90-luvulla. Vilja oli taittunut pyöreiksi renkaiksi, jotka
muodostivat symmetrisen kuvion pienelle pellolle kantatie 51 varrella, Degerbyn
bensa-aseman alapuolella. Otin niistä muutamia valokuvia, jotka olen
valitettavasti antanut pois.
Äkkiä ne vain olivat siinä. Degerbyn pellolle ilmestyi selittämättömiä kuvioita 90-luvun puolivälissä. Kuva: Benjamin Lundin
Rehnström on
ollut kauan kiinnostunut UFOista. Hän sanoo, ettei kukaan tiedä, miten
viljapeltojen kuviot syntyvät.
– Se on mysteeri.
Ilmiö on kuitenkin jatkunut, niitä tulee yhä enemmän – ja geometriset kuviot
tulevat yhä monimutkaisemmiksi.
Itse Rehnström ei
ole koskaan tavannut vierasta toiselta planeetalta. Hän ei myöskään lähde
arvelemaan, miksi mahdollinen avaruusolio olisi valinnut käyntipaikakseen juuri
Degerbyn.
Ehkä paikan
kauneuden houkuttelemana?
Mies perunakellarissa
Viimeinen
kummitustarinamme on peräisin Bollstan Storgårdista, hyvin hoidetulta
maatilalta, jolla on kauniit nurmikot ja siistit punaiset rakennukset
valkoisine nurkkineen. Mutta idylli kätkee synkän menneisyyden. Yhden
ulkorakennuksen alla ammottaa maakellarin yönmusta nälkäinen kita, joka näyttää
imevän kaiken päivänvalon. Kellariaukon yläpuolella on vuosiluku 1724, mutta
kellari on huomattavasti vanhempi.
– Ensimmäinen
maininta kellarista on tuolta vuodelta. Luultavasti se on useita satoja vuosia vanhempi,
sanoo tilan nykyinen omistaja Mikael Grönholm.
Kellarissa on
säilytetty mehuja ja hilloja ja Inkoon perinneruokaa, perunaa. Tarinan mukaan
kellariin on myös muurattu mies, nälkäkuolemaan. Ihminen selviää 30 vuorokautta
ilman ruokaa. Ilman vettä elämä hiipuu kolmessa. Ehkä miehen onnistui jatkaa piinaa
muutamalla vuorokaudella nuolemalla kosteutta katon valtavista kivenjärkäleistä.
Kuka tietää.
Muistissa on
kuitenkin miehen kellariin sulkeneen henkilön nimi: rouva Märta Påse, omaa
sukua Flemming. Inkoon kirjaston kirjavarastossa hänestä voi lukea vanhoista
kirjoista, jotka ovat niin kellastuneita ja hapertuneita, että niitä on selattava
silkkihansikkain. Rouva Påsen pahantahtoisuus kuitenkin pistää sivuilta silmään
majakan tavoin. Hänen kuvaillaan myrkyttäneen miehensä, piiskanneen ”orjiaan”,
tappaneen heidän lapsensa ja rohmunneen itselleen maita Inkoosta. Toisen
lankomiehensä hän poltti perheineen päästäkseen käsiksi tämän maihin. Toinen
kohtasi onnettoman kohtalonsa perunakellarissa.
Kellarissa on
pikimustaa ja hiirenhiljaista. Korkealla olevasta oviaukosta pilkottaa lähes
ylimaallisen vihreää nurmikkoa, mutta alhaalla on vain multaa ja lahoja lautoja,
jotka murtuvat askeleen alla.
Ja seinillä:
kolme kiinni muurattua aukkoa. Kaksi pienempää ja yksi suuri. Täälläkö Påse-parka
lepää?
– Lapsuudessa,
ennen internetiä, sai kuulla paljon kertomuksia tältä seudulta. Isoisäni tapasi
kertoa kellarista. En mielelläni mennyt sinne lapsena, sanoo Mikael Grönholm.
Hän ei halua
rikkoa seiniä ja tarkistaa pitkääkö legenda paikkansa.
– Ei, paras antaa
asian olla.
Tilanomistaja Mikael Grönholm ei halua avata pahamaineisen kellarinsa seiniä. Kuva: Benjamin Lundin
Kummitusta hän ei
ole koskaan kellarissa tavannut. Mutta tilan takana kiemurtelee vanha tie halki
metsän. Puut kasvoivat ennen niin tiheästi, että tiellä vallitsi aina pimeys. Tien
nimi on Märta Påsen tie ja hänen sanotaan tulleen tänne kummittelemaan kuolemansa
jälkeen. Hänen kerrotaan ratsastavan hevosella, jolla on hopeakengät ja jonka
häntä loistaa kuin kulta.
– Hänen sanotaan
olleen rikas. Märta Påse onnistui nimittäin kokoamaan elämänsä aikana
määrättömiä rikkauksia. Legendan mukaan hän upotti kulta- ja hopearahoilla
täytetyn kuparikattilan Bollstabäckeniin, sanoo Mikael Grönholm.
Kuka tietää, ehkä
Märta Påsen aave vartioi kattilaa? Ahneena vielä kuolemassaankin.
Teksti & kuvat: Benjamin Lundin