"Käynti Yritysklinikalla ei edellytä kuolemansairautta"

Mikaela Albäck
– On myönteistä, että seudun yrittäjiin panostetaan. Yhdessä pääkaupunkiseudun läheisyyden kanssa se houkuttelee uusia asukkaita, sanoo Mikaela Albäck Certapartners- yrityksestä.

Kyseessä voi olla sukupolvenvaihdos. Liikeidean esittely. Tai liiketoiminnan kehittäminen. Apu on aina ilmaista. Esittelemme kolme inkoolaisyrittäjää, jotka ovat Inkoon kunnan Yritysklinikalla ja saaneet apua.

Inkoon Yritysklinikka on avoin kaikille, jotka harjoittavat yritystoimintaa tai suunnittelevat yrityksen perustamista Inkooseen. Klinikka ei ole steriili sanatorio, vaan aivan tavallinen toimistohuone Inkoon kunnantalossa. Ja lääkärinä toimii hallitusammattilainen Tom Palmberg, Inkoon oma yritystohtori, jolla on pitkäaikainen kokemus pankki- ja hallitustehtävistä. Hän on myös perustanut kolme yritystä, yksin tai muiden osakkaiden kanssa.     

– Perustimme Yritysklinikan 2015 tukeaksemme paikkakunnan yrittäjiä. Tähän mennessä palvelua on käyttänyt lähes kolmekymmentä yritystä, sanoo Palmberg.

Useimmiten puheille tullaan toistekin.  

tom palmberg
Yritystohtori. Tom Palmbergilla on pitkäaikainen kokemus pankki- ja hallitustehtävistä.
”Mukava ja maanläheinen ihminen”

– En ole kuullut muiden kuntien tarjoavan tällaista palvelua. Eikä varsinkaan ilmaiseksi. Yrittäjänä on todella hyvä saada sparrata neutraalin liike-elämän asiantuntijan kanssa.  

Näin sanoo Mikaela Albäck Certapartners-nimisestä yrityksestä, joka oli murrosvaiheessa omistajansa käydessä klinikalla ensi kerran lähes kaksi vuotta sitten. Kauneusalan sertifiointiyritys oli jakautumassa uusiin suuntiin. Albäck oli mm. suunnittelemassa yrittäjille ja kuluttajille tarkoitettua Zeckit.fi -palvelua, jossa voi helposti tarkistaa yrityksen taustatiedot ja arvioida käyttämiään palveluja.   

Albäck päätti tavata Tom Palmbergin jalostaakseen ja hioakseen ideoitaan.

– Hän on mukava ja maanläheinen ihminen, jonka kanssa on helppo keskustella luottamuksellisesti. Hän on selvästi mies paikallaan, hän sanoo.  

– Tavoitteenamme on alusta alkaen ollut päästä kansainvälisille markkinoille, ensi sijassa Skandinaviaan, ja Palmberg oli suureksi avuksi, koska hän on työskennellyt paljon ulkomailla.  

Albäck on iloinen, että Inkoo huolehtii yrittäjistään. Itse hän ohjailee yritystään läppärillä Degerbyssä sijaitsevan viihtyisän kotinsa kotisohvalta. Hän on esimerkki entiselle maatalousseudulle vakiintumassa olevasta uudenlaisesta yrittäjyydestä.   

– On myönteistä, että seudun yrittäjiin panostetaan. Yhdessä pääkaupunkiseudun läheisyyden kanssa se houkuttelee uusia asukkaita, sanoo Albäck.

”Yksin huomattavasti vaikeampaa”

Mutkittelevan Tähteläntien varrella kasvavien mäntyjen keskellä on anonyymi autotallinovi. Talon ja autotallin vieressä on suuri halli, jossa toimii veneyritys JM Westerling, jota Ingmar Westerling oli perustamassa ja johtamassa, kunnes siirtyi eläkkeelle.  

Ovi liukuu auki kitisten ja Westerling katoaa puolihämärään. Palatessaan hän kantaa pitkää, punaista metallivempainta. Tuo metallivempain on syynä siihen, että koko aikuisikänsä yrittäjänä toiminut 85-vuotias otti yhteyttä Yritystohtori Palmbergiin.  

– Tämä on puunkaatotunkki.

Ingmar Westerling
Ingmar Westerling ja hänen keksintö.

Hän asettaa tunkin komean petäjän kylkeen. Painaa metallin kaarnaa vasten. Tanko pitenee. 

– Puu suunnataan tämän avulla siten, että se kaatuu turvallisesti oikeaan suuntaan. 

Vastaavia tuotteita on olemassa, mutta Westerlingin keksintö on monin verroin edullisempi vaihtoehto.

– Se on mainio kotikäyttöön. On aika kallista tilata paikalle ammattikaataja.  

Westerling suunnitteli puunkaatotunkin, koska hänen oli kaadettava tontiltaan pari haapaa, joiden oksat ulottuivat yli tien. Tunkki toimi yli odotusten, ja hän alkoi miettiä kannattaisiko tuotteen massatuotanto.

Silloin hän näki Yritysklinikan ilmoituksen.   

– Ajattelin, että Palmberg on kokenut mies, jolla on hyviä kontakteja teollisuuteen. Hän voi varmasti auttaa myymään sen oikeille ihmisille. Yksin se olisi huomattavasti vaikeampaa.  

Westerling on toiminut elämänsä yrittäjänä, mutta ajatteli, että käynti klinikalla kannattaa. Hän kuvailee Palmbergia leppoisaksi henkilöksi. 

– Ei ollut mitään vaikeuksia. Sain ajan ja kävin hänen juttusillaan kunnantalolla.   

Westerling on hankkinut puunkaatotunkille mallisuojan, jotta kukaan ei voi varastaa hänen ideaansa. Hän on jo myynyt joitakin tunkkeja verkossa. 

– Nyt etsimme ostajaa, joka aloittaisi niiden massatuotannon. Palmberg on ollut yhteydessä useisiin yrityksiin.  

”Rönsyilimme asioihin, joita emme olleet itse ajatelleet”

AaBee, Inkoon oma mainostoimisto, on toiminut vuodesta 1965. Inkoossa tai lähikunnassa liikkuessaan on lähes mahdotonta olla näkemättä kylttiä tai yrityslogoa, jossa ei olisi Inkoon mainosjengin leimaa.  

Yritysklinikalle mennessään Alf ”Affe” Bäckström ja Patrick Gripenwaldt olivat oikeastaan ajatelleet keskustella sukupolvenvaihdosjärjestelyistä. Mutta keskustelu sai aivan toisen suunnan. 

– Affe on jo pitkällä eläkeiässä. Perustimme osakeyhtiön, kun hän jäi kokonaan eläkkeelle Termonovasta, ja hän siirtyi heti kokopäiväiseksi. Aikaisemmin Affe hoiteli tätä siinä sivussa, kertoo Patrick Gripenwaldt.

– Oikeastaan menimme Palmbergin puheille keskustelemaan tulevaisuudesta. Mutta keskustelussa nousi esiin yhä enemmän kysymysmerkkejä. Kaikenlaista tuoterekisteristä asiakasrekisteriin ja laskutukseen. Olimme hoitaneet kaiken ruutuvihkoperiaatteella ja asiakasmäärän kasvaessa systeemi alkoi kaatua.

AaBee
– Yritysklinikalla käymämme keskustelu rönsyili asioihin, joita emme olleet itse tulleet ajatelleeksi, sanoo Patrick Gripenwaldt ja Alf ”Affe” Bäckström.

Palmberg sai mainosmiehet käynnistämään suursiivouksen. Inkoon satamassa sijaitseva toimisto on edelleen ahdas ja täynnä koneita ja materiaalia, mutta paperit ovat nyt järjestyksessä. Järjestelmä pelaa ja nyt voidaan taas alkaa miettiä alkuperäistä tavoitetta; sukupolvenvaihdosta.    

Gripenwaldt kuvailee tapaamista Palmbergin kanssa erittäin antoisaksi.  

– Aikaisemmin otimme aina yritysasioissa yhteyttä Novagoon. Sekin oli oikein hyvä, mutta vähän erilainen palvelu. Siellä esitellään tietty asia, johon saa apua. En tiedä, oliko syynä Palmbergin ikä ja kokemus, mutta Yritysklinikalla käymämme keskustelu rönsyili asioihin, joita emme olleet itse tulleet ajatelleeksi, sanoo Gripenwaldt.

– Me olemme Affen kanssa tekijämiehiä. Emme ole opiskelleet yritystaloutta. Liiketoiminnan vihjeet olivat tervetulleita.     

Kaikkien yrittäjien tulisi tarttua tilaisuuteen ja käydä Yritysklinikalla, hän korostaa. Ei kannata antaa ”klinikan” pelottaa. Yrityksen ei tarvitse olla henkitoreissaan, jotta käynti olisi perusteltu.  

– Monet ehkä vierastavat ”klinikkaa” ja ajattelevat, sen edellyttävän, että yritys vetelee viimeisiään. Mutta ideoita kannattaa pallotella, oli yritys minkälainen tahansa. Kuka tietää, mihin se johtaa? 

TEKSTI & KUVA: Benjamin Lundin

Kliniikkakäynnin voi varata sähköpostitse: eija.taskinen(at)inkoo.fi.


Viimeksi muokattu: 9.2.2017