Oikeusapu ulkomaille

Oikeusapu rajoittuu yleensä vain Suomessa käsiteltäviin asioihin. Ulkomailla käsiteltävässä asiassa suomalainen oikeusapu kattaa oikeudellisen neuvonnan ja sen myöntämisestä päättää oikeusaputoimisto.

Oikeusministeriö voi myöntää neuvontaa laajemman oikeusavun ulkomailla käsiteltävään asiaan, jos siihen on erityisen painavia syitä. Ulkomailla hoidettavan asian kuluja korvataan vain, kun inhimilliset seikat vahvasti puoltavat tätä. Tällaisia asioita voivat olla esimerkiksi lapsikaappausasiat ja rikosasiat, joissa Suomessa asuva henkilö on joutunut seksuaalirikoksen uhriksi ulkomailla. Tarkempia ohjeita saa oikeusministeriön Kansainvälisen oikeudenhoidon yksiköstä.


Viimeksi muokattu: 23.4.2015