Siirry sisältöön

Länsirinne haastaa Erkkilän perheen uudella tavalla

O-P Erkkilä

Vanhemmuutta. Alihankkijat Mikko Hokka, Inari Laitinen ja Miikka Reiman tulivat heti, kun Katarina Sillman ja Olli-Pekka Erkkilä kutsuivat kuvaan. Poika Patrick (ajoneuvossa taustalla) ei ollut kuulevinaan.

Yksi Inkoon Länsirinteen terveellisen asuinalueen
tavoitteista on tarjota sukupolville mahdollisuus elää lähellä toisiaan. Tämä
on todellisuutta jo ennen kuin ensimmäinenkään talo on ehtinyt harjakorkeuteen.
O-P Erkkilä Oy:n rakentaessa infrastruktuuria kaivinkoneiden puikoissa istuu
koko perhe. 

– Kuopus, Patrick, istuu koneessa tuolla, Charlotta, joka on rakennusmestari, on
lapsensa kanssa hammaslääkärissä ja Melissa
on äitiyslomalla.

Näin kertoo Katarina Sillman. Hän ja aviomiehensä Olli-Pekka Erkkilä eivät enää anna
kolmelle lapselleen viikkorahaa. Sen sijaan nämä nostavat kuukausipalkkaa
perheyritys O-P Erkkilä Oy:ltä.

– Olemme joskus
työnantajia, joskus vanhempia. Rooleja voi olla vähän vaikea pitää erillään,
mutta tähän saakka on sujunut hyvin, sanoo Katarina.

O-P Erkkilä 1

Tarkastus. Katarina Sillman ja Olli-Pekka Erkkilä esittelevät aluetta Inkoon kunnan rakennusvalvontapäällikkö Mikael Wikströmille.

Olli-Pekka myhäilee
samansuuntaisesti. Yritysrakenne oli toinen perustettaessa 1990. Olli-Pekka
ajoi silloin rekkaa elättääkseen perheensä kotona Forssassa. 

Yrityksen
erikoistuttua rakennustöihin 2001 perheenjäsenet tulivat mukaan, yksi toisensa
jälkeen.

– Heillä on
ikänsä verran kokemusta tästä työstä, sanoo Olli-Pekka.

– Nykyisin mukana
on joskus lastenlapsiakin, työturvallisuus edellä tietenkin, sanoo Katarina.

Taikakivet saivat jäädä – tietä siirrettiin

Perhe rakentaa tulevina
kuukausina Inkoon Länsirinteen asuinalueen perustan. He rakentavat kadut,
asentavat katuvalaistuksen, vetävät putkia – tekevät kaiken, mikä infrastruktuuriin
kuuluvan. 

Yrityksellä on vuosikymmenten
kokemus vastaavista töistä, mutta hanke ei muistuta mitään aikaisempaa
toimeksiantoa. 

The Natural
Building Company rakentaa Länsirinteeseen terveellisiä taloja luonnollisista
rakennusmateriaaleista. Perhe Erkkilä-Sillman ottaa luonnon huomioon myös
infrastruktuurin rakentamisessa.

O-P Erkkilä 2

Luonto otetaan huomioon Länsirinteen rakennustöissä.

Alueella
kiemurtelee kelta-punaraitaisia nauhoja, jotta kaivinkoneet eivät vahingossa
peruuta tonteille ja tuhoa kasvillisuutta. Forssalaisperhe kaataa vain aivan
välttämättömät puut. Alihankkija, Louhinta ja Piikkaus Hokka Oy, säästää dynamiittia
ja räjäyttää vain välttämättömän.  

– Pyrimme
vahingoittamaan luontoa mahdollisimman vähän, sanoo Katarina.

Länsirinne

Taikakivet saivat jäädä – tietä siirrettiin.

He osoittavat
kuusikkoon, jossa on kaksi suurta ja hienoa sammalpeitteistä kivenlohkaretta, oikeaa
taikakiveä. Tien oli määrä kulkea juuri niiden kohdalta. 

– Keskustelimme
asiasta toimeksiantajiemme kanssa ja päätimme siirtää tietä. On helpompaa niin.
Kiviä olisi ollut mahdotonta siirtää vahingoittamatta niitä, sanoo Olli-Pekka.

Infrastruktuuritöiden
on määrä valmistua helmi-maaliskuussa 2018, säästä riippuen. Länsirinteen hanke
asettaa Erkkilä-Sillmanin perheelle suuria vaatimuksia, mutta he pitävät sitä
mukavana kokemuksena.   

– Hyvin
todennäköisesti tällainen työskentelytapa lisääntyy tulevaisuudessa, ennustaa Katarina
Sillman. 

TEKSTI & KUVA:
Benjamin Lundin

O-P Erkkilä 4

Iloinen Inkoo. Kaivinkoneiden hauskat maalaukset ovat ohi kulkevien lasten suosiossa.