Ajankohtaista

Saaristoyrittäjä: ”Kesäasukkaat ovat parasta Inkoossa”

"Siksi valitsimme Inkoon"

Inkoo tarjoaa hyvät mahdollisuudet yrittämiselle.

Kunnan sijainti on erinomainen, vain reilut 50 kilometriä länteen Helsingin keskustasta, ja täällä on reilusti tonttimaata yrityksille ja teollisuudelle. Lisäksi inkoolaiset ovat sekä kielitaitoisia että hyvin koulutettuja.

Paikalliset yrittäjät kertovat menestystarinansa artikkelisarjassamme ”Siksi valitsimme Inkoon”.

Tässä kuussa: J-E Holmberg Oy Ab

Jan-Erik Holmberg
Yrityksessä on omistaja Jan-Erik Holmbergin lisäksi kolme työntekijää.

Barösundissa asuva Jan-Erik Holmberg on toiminut koko aikuisikänsä yrittäjänä – toimettomana hän ei ole ollut päivääkään. Siitä hän kiittää Inkoon kesäasukkaita. 

Kuka olet?

– Olen yrittäjä Barösundista. Siinä se melko tyhjentävästi. On vaikea tiivistää lyhyesti, mitä yritykseni tekee, koska toiminta on niin moninaista. Oikeastaan teen kaikkia mahdollisia lautta- ja konetöitä saaristossa. Viime vuosina olemme lisäksi panostaneet ruoppaukseen. 

Mikä on taustasi?

– Olen syntynyt ja kasvanut pienellä maatilalla täällä Barösundissa. Maatila on vielä jäljellä ja enemmänkin harrastus nykyisin. Kävin koulua Barsösundissa ja opiskelin Västankvarnin maatalouskoulussa. Yrittäjänä olen periaatteessa toiminut armeijasta päästyäni. 

Miksi päätit ryhtyä yrittäjäksi Inkoossa?

– Jos haluan tehdä töitä koneiden kanssa ja sellaista, mikä kiinnostaa, ei ole kovin paljon vaihtoehtoja. Olen aina tykännyt duunata ja olla oma herrani. Saan suunnitella päiväni ja näen työni tuloksen.

J-E Holmberg Oy Ab2
Barösundissa toimiva yritys J-E Holmberg Oy Ab on tehnyt maa- ja vesirakennustöitä yli kymmenen vuotta.
Miten on sujunut?

– Suhteellisen hyvin. Olen hengissä, eikä takana ole konkursseja. Ilman työtä en ole ollut päivääkään. Viime vuosina olen investoinut paljon koneisiin ja halleihin. Suurimman investoinnin tein hankkiessani lautan, m/s Lina vuonna 2014. Tyttäreni nimi on Line, ja lautta on kastettu hänen nimeään mukaillen. Rekisteröintipaperien jättämisen kanssa tuli vähän kiire. Lautta on 15 metrin pituinen kuljetuslautta, joka kantaa noin neljänkymmenen tonnin lastin. Saman tien ostin myös ruoppauskaivinkoneen, joka sekä kelluu että kulkee maalla. Rahaa paloi, mutta investoinnit ovat alkaneet maksaa itseään takaisin.    

Mikä on parasta Inkoossa?

– Paikkakunta on sopivan kokoinen – byrokratiankin suhteen. Kaikilla on yhtä pitkä matka keskustaan, joka on keskellä kuntaa. Ja saaristo tietenkin. Se on kaikkein parasta.

J-E Holmberg Oy Ab1
J-E Holmberg Oy Ab on sijoittanut viime vuosina suuria summia yrityksen konekannan uusimiseen hankkimalla sekä ruoppauskaivinkoneen että kuljetuslautan. Nyt investoinnit ovat alkaneet maksaa itseään takaisin.
  

Miten yhteistyö kunnan kanssa on toiminut?

– Olen aina saanut vastauksen kysymyksiini. Eniten olemme olleet tekemisissä rakennus- ja ympäristöpuolen kanssa. Useimmat ympäristöluvat ja ilmoitusasiat hoituvat kuitenkin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY) kautta ja tulevat Inkoon rakennus- ja ympäristölautakunnalle vain tiedoksi.  

Minkälaisia inkoolaiset ovat asiakkaina?

– Oikein mukavia ja hyviä. Meillä on myös se onnellinen tilanne, että Inkoossa on paljon kesäasukkaita. Suurin osa asiakkaistamme – noin 90 prosenttia – on juuri kesävieraita. Se on yksi parhaista asioista tällä paikkakunnalla. Emme voisi toimia, jos täällä ei olisi kesäasukkaita, jotka sijoittavat kesäpaikkoihinsa. Suhdanteet ovat vaihdelleet viime vuosina, mutta meitä ne eivät ole juuri koskettaneet. Sen jälkeen, kun aloitin yrittäjänä 2003, töitä on riittänyt joka päivä. Joskus ehkä liiankin kanssa.    

Mitä haluaisit sanoa muille, jotka miettivät yrityksen perustamista Inkooseen?

– Siitä vain. Jos on idea ja asiakaspohjaa niin mikä ettei. Mitä enemmän yrittäjiä täällä on, sen parempi. Siten myös löytää paikkakunnalta yrityksiä, joiden kanssa voi tehdä yhteistyötä. Yksi osaa yhtä, toinen toista. Teemme yhteistyötä useiden rakennusyritysten kanssa. Me kaivamme, he rakentavat. 

Mikä on paras muistosi ajaltasi yrittäjänä paikkakunnalla?

– Oman lautan hankkiminen oli stressaavaa, mutta tuntui kuitenkin hyvältä. Se oli niin sanotusti kääntöpiste. Uusi vaihe. En ole rehellisesti sanoen oikein ehtinyt sisäistää asiaa vielä. Päivät vain kuluvat, ja äkkiä on taas joulu. 

Miltä yrityksesi näyttää viiden vuoden kuluttua?

– Toivottavasti meitä on yhtä monta, ehkä useampiakin ja palvelemme edelleen inkoolaisia ja kesäasukkaita. Yrityksessä on nyt neljä työntekijää ja se on aika sopiva määrä. Jos kasvamme vielä lisää, joudumme hakeutumaan kauemmas töihin, ja paperityön määrä kasvaa. Oikeastaan aioin jo alkaa olla enemmän toimistossa, ja vähentää koneiden ajoa. Mutta en löytänyt sopivaa kaivinkoneenkuljettajaa ja oli helpompi löytää joku, joka kirjoittaa laskuja.   

TEKSTI: Benjamin Lundin

Aiemmat haastattelut

Ravintola Scola

Galleria Karaija

Rakennuskeskus 51

Lomamäen lemmikkipuisto

Viltgården

Äänipää

Termonova

Nappitiikerit

The Art of Cakes

Laserhuset

Inkoo Shipping

Kauppakeskus Strand

Inkoon eläinlääkäri Kaisa Wuorimaa

Lill-Bredsin marjatila

Aquarius Sporting Club

Ingå blomcenter Rosmarin


Palaa otsikoihin



Viimeksi muokattu: 21.12.2017